Hangon Hyrskyt
Kiipeily

Tiedote aikuisjäsenille

Julkaistu: 15.3.2015

Aikuisjäsenet

Yli 18-vuotiaat jäsenet voivat hankkia halutessaan avaimen kiipeilyseinälle. Tällöin on hallittava peruskurssin tasoiset taidot. Ohjaajamme tarkistaa taidot  ennen avaimen luovutusta. Avainta saa käyttää samassa taloudessa asuvat, jokaisen kiipeilijän tulee kuitenkin maksaa HaHyn jäsenmaksu sekä hankkia itselleen vakuutus.


Avaimenhaltijat saavat käyttää kiipeilyseinää hallin aukioloaikojen puitteissa, poislukien treeniryhmien vakiovuorot ja viereisessä heittohäkissä olevien heittotreenien aikana. Heittotreenien ajat löytyvät Cupliksen ilmoitustaululta. Avaimenhaltijan on lisäksi noudatettava sekä kiipeilyseinän että urheiluhallin sääntöjä. Kaupungin liikuntatoimiston hallivalvojilla on oikeus tarkistaa kiipeilijän jäsenkortti. Käyttäydythän sen mukaisesti, että kiipeilijäkuntamme saa jatkossakin käyttää hallia harrastuksen parissa.

Uutisarkisto

SKIL:n ja Suomalaisten urheilujärjestöjen kannanotto Venäjän ja Valko-Venäjän sotatoimiin Ukrainaa vastaan

Kiipeilyliitto otti kantaa Ukrainan puolesta kansainvälisesti ja esitti kaikkien kilpailuiden…

GDPR tiedote

GDPR tiedote

Tiedote aikuisjäsenille

Yli 18-vuotiaat jäsenet voivat hankkia halutessaan avaimen kiipeilyseinälle.